Lavatanssipaviljonki Vuoksen kulmaukseen

Arkisto
Kommentoi
(00:00)

Imatralla on ollut vuosittain monia korkeakulttuurillisia tilaisuuksia. Hyvä niin, mutta ne eivät ole tavoittaneet kaikkia kansanosia.

On etsitty vetovoimaisia kaupunkiimme sopivia tapahtumia. Siinäpä onkin pohtimista, sillä joka puolella on tarjolla kiinnostavia kohteita ja lisää rakennetaan.

Mieleeni tuli visio perinteisen lavatanssikulttuurin juurruttamisesta tänne myös tanssia harrastavien houkuttelemiseksi. Ehdotankin, että pystytettäisiin monikäyttö paviljonki kotipolku/Vuoksen kulmaukseen.

Jos se suunniteltaisiin karjalasityyliseksi, olisi se edukseen muihin vastaaviin verrattuna ja nähtävyys sinänsä. Lisäksi paviljonkiin rakennettaisiin katettu terassi sekä laatoitettu ulkoalue kosken suuntaan rannan tuntumaan.

Keskeinen sijainti ja vesistön läheisyys ovat ensiarvoisen tärkeitä. Siinä olisivat useamman liikunnallisen toiminnan pyhätöt samalla alueella.

Ensisijaisesti tulisi käyttää tahdittajina Etelä-Karjalan omia tanssiorkestereita ja yhtyeitä, joista monia on Imatrallakin. Joskus myös tähtiesiintyjiä - vaikkapa Kuunkuiskaajat!

Samalla rakentuisi tilat erilaisten kulttuurimuotojen tarjoamiseen niin omille kansalaisille kuin kaukaakin tulleille turisteille. Karjalaisen perinteen esittelyä kansamusiikin, tanhujen, kanteleensoiton, kuvaelmin, ohjelmallisten iltamien jne. keinoin. Soitannallisia iltoja esim. vaskipuhaltimin. Säestettyä yhteislaulua eri teemoin.

Paikka soveltuisi mainiosti myös juhlakäyttöön. Juhannuksen vietto ikivirran partaalla olisi varmaan monien mieleen. Uima- ja urheiluhallin sulkeuduttua pysäköintialue vapautuu myös illan käyttäjille.

Koulujen parkkipaikat ovat myös käytettävissä jopa linja-autoille kesäaikaan. Mitä tahansa muuta alueelle suunnitellaankin pitäisi siellä sijaita Imatran Paviljonki. Ellei ehdotus kiinnosta mitään tahoa totean sen olleen vain harhanäky.

Jääskeläiskä

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.