Opettajat palkkakuopassa?
OAJ:n puheenjohtaja Erkki Kangasniemi väläytti viime viikolla lakon mahdollisuutta, jos opettajien palkkoja ei nyt nosteta. Opettajien palkkausta tarkemmin tarkastellessa käy ilmi, etteivät opettajat ole palkkakuopassa, jos ansiot suhteutetaan tehtyyn työhön.
Imatran kaupungin sivistystoimi laski pyynnöstä opettajien keskimääräiset kuukausipalkat ja opetustunnit. Laskelmien mukaan alakoulun luokanopettajan keskimääräinen kuukausipalkka on 3004 euroa sisältäen peruspalkan lisäksi henkilökohtaiset lisät, erillispalkkiot, ylityötuntipalkkiot ja työnvaativuuslisät.
Samaisen luokanopettajan keskimääräinen opetustuntimäärä vuodessa on 953,16 tuntia. Opetustuntien lisäksi opettajien työtehtäviin kuuluvat mm. kokeiden korjaukset, vanhempainillat ja veso-päivät eli virkaehtosopimuksessa määrätyt kolme päivää lukuvuodessa, jotka ovat opettajille työtä.
Jos luokanopettajalle laskee tunnin jokaista työpäivää kohden edellä mainittuihin asioihin liittyviä tehtäviä (200 lisätuntia vuodessa) ansaitsee luokanopettaja työtuntia kohden 31 euroa.
Saman laskentatavan mukaan peruskoulun lehtori ansaitsee 36,5 euroa tunnissa ja lukion lehtorin tuntiansio on 43 euroa.
Vastaavasti lastentarhaopettaja keskimääräinen kuukausipalkka on 2347 euroa kuukaudessa. Lastentarhan opettajan keskimääräinen vuosityöaika työtunteina on 1598,85 (laskelmasta on vähennetty viikonloput, arkipyhät, vuosilomat ja ves-päivät. Ves-päiviä eli palkallisia vapaapäiviä on maksimissaan viisi).
Lastentarhanopettajien työstä kunnon palkka
Lastentarhaopettajan ansaitsee työtuntia kohden 17,60 euroa. Varsinaisessa palkkakuopassa ovat siis lastentarhanopettajat.
Lastentarhanopettaja Tuula Natunen toteaa, että hänen lähes 30 vuotta kestäneen lastentarhanopettajauran aikana moni asia on muuttunut. Erityisesti esiopetuksen kehittyminen on vaatinut kokouksia, suunnitelmia ja palavereja vanhempien kanssa.
Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä on kasvanut ja sen puitteissa lastentarhanopettajien työtehtävät ovat lisääntyneet.
– Toivoisi, että näin vaativasta työstä maksettaisiin kunnollinen palkka. Lastentarhanopettaja pesee välillä potteja ja seuraavaksi kiiruhtaa paperitöiden pariin. Harjoittelijoiden osuus on pienentynyt vuosi vuodelta ja pienellä porukalla teemme töitä, Natunen kertoo.
Hän kiittelee työtovereitaan, joiden kanssa tiimityö sujuu, sillä lastentarhanopettajien työ on ennen kaikkea tiimityötä.
Opettajien kesäloma närästää aina
Etelä-Karjalan OAY:n piirin varapuheenjohtaja Jorma Karjalainen myöntää, että lastentarhanopettajien palkat ovat vielä huonommat kuin luokanopettajien.
– Lastentarhanopettajien tilanne on vielä huonompi kuin opettajien, kuukausipalkka on hieman yli 2000 euroa jos ei ole ylityötunteja. Mutta opettajien kohdalla alkaa olla jo kyse ongelmasta, uransa aloittavien opettajien kuukausipalkka on reilu kaksituhatta euroa. Huono palkkaus näkyy jo siinä, että miesopettajia on vähän, Karjalainen listaa.
Hän myöntää, että pidempää alalla olleilla palkka ei enää ole huono. He saavat erilaisia lisiä peruspalkan päälle. OAJ on kuitenkin puhunut vuosikausia opettajien palkkauksen muuttamisesta ajan tasalle, mutta palkkaohjelmat jäävät aina esim. yksityisen sektorin palkkojen alle.
Opettajien pitkästä kesälomasta muistutetaan aina opettajia, jotka valittelevat huonoa palkkaansa.
– Pitkä kesäloma on ainut hyvä asia mikä on eduista jäljellä. Siihen aina välillä tartutaan ja ehdotetaan mm. lukuvuoden jatkamista juhannukseen asti. Opettajilla on kuitenkin 193 työpäivää vuodessa ja sitä jos vertaa esim. kolmivuorotyöläisten työpäiviin niin ei opettajien työpäivämäärät niin vähäisille enää näytä, Karjalainen toteaa.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 562
- Pöö, on paljon pelättävää! 24
- Kuvalehti: Näin kunnat aiotaan yhdistää - katso salainen kuntakartta 47
- Alibi ja Seiska revitään käsistä Imatran kampaamoissa - Aku kelpaa kaikille
- Tutkija: Yhä useampi sinkkumies ei löydä koskaan naista 294
- Imatra on 6. tyytyväisin kunta Suomessa
- Keskustelu susiprojektista jatkuu - lue kommentit ja osallistu! 15
- Plastilon Oy osti Sulmu Oy:n Imatralla
Uusimmat
- Teatteri ja konsertit vetävät turisteja Etelä-Karjalaan
- Imatra on 6. tyytyväisin kunta Suomessa
- Plastilon Oy osti Sulmu Oy:n Imatralla
- Teatteri Imatra vetää katsomoon väkeä myös Pohjois-Karjalasta
- Tonttikadut ja maaseututiet aurataan aina viimeisenä Lappeenrannassa
- Suomileffat suosittuja Lappeenrannassa - ooppera ja baletti uutta valkokankaalla
- Kymmenet vapaaehtoiset innostuivat vaalityöstä
- Alibi ja Seiska revitään käsistä Imatran kampaamoissa - Aku kelpaa kaikille
Uusimmat blogit ja kolumnit



Lähetä uutiskuva
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.



