Rankkaan harjoitteluun tarvitaan intohimoa lajiin
Lappeenrantalainen Henna Kytösalmi on tuttu nimi eteläkarjalaisille pesäpallofaneille. Kytösalmi on Pesä-Ysien kopparina ja on kerännyt tälläkin kaudella kunnareita joukkueen tilille.
Pesäysit taistelivat Porissa finaalipaikasta, mutta joukkueen harmiksi Porin pesäkarhut voitti pelin ja pudotti ysien haaveet kultamitalista tältä kaudelta.
– Pori oli meille liian kova vastus, harmittelee Kytösalmi.
Hän kertoo, että tänä vuonna joukkueella oli entistäkin enemmän ryhmähenkeä ja hyvää meininkiä.
– Joukkueen vuoksi harmittaakin tämä, koska meillä oli niin huikea yhteishenki.
Kytösalmi ei kuitenkaan liikaa harmittele, vaan lauantaina alkaviin pronssipeleihin lähdetään täysillä mukaan. Sunnuntaina pelataan toinen peli Lappeenrannassa
Pesäpalloharrastukseen hän ajautui omien sanojensa mukaan vahingossa.
– Olin muistaakseni 10 vuotiaana pesiskoulussa ja sieltä minua pyydettiin joukkueeseen. Sillä samalla tiellä tässä vielä ollaan, hän naurahtaa.
Hänellä on myös sukulaisia lajin parissa, mutta toteaa kuitenkin että halu pelaamiseen tuli ihan itseltä.
– Vaikka varmasti vaikutteita tuli myös, kun katselin isän pelejä.
Kytösalmi on Imatran Palloveikkojen kasvatti. Hän siirtyi Pesäysien pelaajaksi vuonna 2001 ja myöhemmin vuonna 2003 hän muutti kokonaan Lappeenrantaan. Pelaamisen ohella hän opiskeli kansainvälistä kauppaa ja Ammattikorkeakoulussa ja valmistui 2006 tradenomiksi.
Pelaamisen ohella hän käy työssä ja kotona hänellä on aviomies ja kolme kissaa, joiden kanssa vapaa-aika menee. Pesäpallo on hänen mukaan rankka harrastus, joka vie lähes kaiken vapaan ajan.
– Välillä ihmiset kysyvät toukokuussa, että joko olemme aloittaneet harjoitukset. Meillä alkaa kuitenkin syksyllä jo ankara harjoittelu ennen seuraavaa kautta. Treenaamme noin viisi kertaa viikossa.
Kytösalmi vitsaileekin, että omaa elämää ei pesäpalloilijalla ole. Hän kuitenkin toteaa että lajia ei voisi harrastaa näin intensiivisesti, ellei olisi oikeasti halua siihen.
– En voi sanoa että tämä ei olisi rankkaa, mutta jostain kumman syystä sitä on valmis tekemään työtä tämän eteen. Täytyy olla intohimoa lajiin.
Suosituimmat
- Neljän lapsen futisäiti: Näin selviän arjen ruokarumbasta 3
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 590
- (09:30) T.i.l.a-ohjelman Hanna Sumari harmittelee: Miksi sisustaminen on vain naisten harrastus
- Niinistö voitti myös Imatralla – joka kolmas jätti äänestämättä
- (09:00) Vihreä sähkö ei aja enää perikatoon - halvin vihreä jo edullisempaa kuin keskihintainen sekasähkö
- Kuvalehti: Näin kunnat aiotaan yhdistää - katso salainen kuntakartta 47
- (09:30) Niinistön voitto jakoi kansan kahtia
- Pöö, on paljon pelättävää! 24
Uusimmat
- (09:30) Niinistön voitto jakoi kansan kahtia
- (09:30) T.i.l.a-ohjelman Hanna Sumari harmittelee: Miksi sisustaminen on vain naisten harrastus
- (09:00) Vihreä sähkö ei aja enää perikatoon - halvin vihreä jo edullisempaa kuin keskihintainen sekasähkö
- Neljän lapsen futisäiti: Näin selviän arjen ruokarumbasta 3
- Niinistö voitti myös Imatralla – joka kolmas jätti äänestämättä
- Teatteri ja konsertit vetävät turisteja Etelä-Karjalaan
- Imatra on 6. tyytyväisin kunta Suomessa
- Plastilon Oy osti Sulmu Oy:n Imatralla
Uusimmat blogit ja kolumnit



Lähetä uutiskuva
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.



