Oksentaminen ravintolassa ja taksissa on harvinaista
Huonovointisen juhlijan kannattaa taksimatkalla kiekaista kuskille ajoissa, jos pahoinvointi velloo vatsassa. Pahimmassa tapauksessa oksentava asiakas korvaa pesukulut sekä ajovuorosta poistetun ajoneuvon mahdolliset tulot.
– Periaatteessa asiakas joutuu korvaamaan auton pesun sekä menetetyn työajan. Tietenkin se riippuu siitäkin miten asiasta sovitaan, toteaa Imatran taksiautoilijat ry:n puheenjohtaja Keijo Sikanen.
Tarkkaa hintaa hän ei pysty sanomaan, koska taksiin oksentaminen on erittäin harvinaista. Nykyisen hintatason mukaan asiakkaalta laskutetaan useita kymmeniä euroja.
- Viimeksi kohdalleni sattui autoon oksentava asiakasta muistaakseni 1990-luvun alkupuolella. Silloinen korvaus auton pesusta taisi olla 100-200 markkaa, muistelee Sikanen.
– En muista, että kukaan autoilijoista olisi viime aikoina kertonut, että asiakas olisi oksentanu auton sisälle.
Hänen mukaansa yleensä asiakkaat ilmoittavat kiertävästä vatsasta, jolloin kuljettaja ehtii pysäyttämään auton ja oksennus matkaa pientareelle.
Ravintoloissa on tavallisesti kahta käytäntöä. Toiset laittavat pahoinvoineen asiakkaan korjaamaan tuotoksensa, toiset korjaavat sen itse.
– Yleensä asiakas haluaa itse korjata sotkunsa, kuten lasin rikkoutuessakin. Joka tapauksessa oksentanut asiakas poistetaan ravintolasta, OC Bar:in vuoropäällikkö Mia Ikonen kertoo.
Sellaisiakin asiakkaita on, joille on käynyt vahinko, mutta he ovat poistuneet paikalta vähin äänin ja tekijää ei tiedetä. Silloin henkilökunta korjaa jätökset.
OC:ssä asiakkaita ei laskuteta oksentamisesta.
– Oksentaminen on kuitenkin harvinaista. Meillä laseja rikkoutuu useammin kuin ihmiset oksentavat. Yleensä ihmiset haluavat mielummin bailata kuin sotkea, naurahtaa Ikonen.
Oksennusten määrä aikuisten ravintolassa on vähäisempi kuin nuorison suosimassa paikassa. Ravintola Armaksen ravintolapäällikkö Mari Heikkinen toteaa, että asiakasprofiilista johtuen oksennuksia on harvoin:
– Nuorison yökerhoissa vahinkoja tapahtuu useammin, koska he eivät vielä osaa arvioida alkoholinkulutustaan.
Henkilökunta siivoaa oksennuksen, vaikka joku tarjoutuisi sen itse tekemään.
– Kokemuksesta tiedän, että he eivät siivoa kunnolla. Nykyisin on käytössä ykä-pulveri, joka ripotellaan eritteen päälle ja se imee kokkareet itseensä. Lopulta lakaisemme jätteen pois. Itse asiassa se on aika vaivatonta, Heikkinen kertoo.
Jos oksennus löytyy valomerkin jälkeen, ja oksennuksen joutuu korjaamaan siivousfirma, laskutetaan yritystä eritelisällä. Vahingon sattuessa asiakkaat ovat hyvinkin noloina ja tarjoutuvat maksamaan tekosensa.
Rahan vastaanotto ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista.
– Itse en ota rahaa vastaan. Tuloa ei voi lyödä kassaan, sillä kassalaitteesta eikä kirjanpidosta ei ole sitä vastaavaa kohtaa. Tarjoilijat saavat ottaa asiakkaan tarjoaman rahan juomarahana itselleen. Se on sitten jokaisen työntekijän asia miten he ilmoittavat juomarahat verottajalle, selventää Heikkinen.
Jälkikäteen laskuttaminen on lähes mahdotonta.
– Asiakas on useimmiten jo niin huonossa kunnossa, että laskutusosoitteen kyseleminen on vaikeaa.
Jos ravintolassa alkaa olla useita oksennustapauksia, on Heikkisen mukaan peiliin katsomisen paikka.
– Ravintolan anniskelu ei ole silloin onnistunut, jos oksennuksia löytyy jatkuvasti.
Suosituimmat
- Jatkuuko Haavisto-ilmiö toisella kierroksella? 564
- Pöö, on paljon pelättävää! 24
- Kuvalehti: Näin kunnat aiotaan yhdistää - katso salainen kuntakartta 47
- Alibi ja Seiska revitään käsistä Imatran kampaamoissa - Aku kelpaa kaikille
- Tutkija: Yhä useampi sinkkumies ei löydä koskaan naista 294
- Imatra on 6. tyytyväisin kunta Suomessa
- Keskustelu susiprojektista jatkuu - lue kommentit ja osallistu! 15
- Plastilon Oy osti Sulmu Oy:n Imatralla
Uusimmat
- Teatteri ja konsertit vetävät turisteja Etelä-Karjalaan
- Imatra on 6. tyytyväisin kunta Suomessa
- Plastilon Oy osti Sulmu Oy:n Imatralla
- Teatteri Imatra vetää katsomoon väkeä myös Pohjois-Karjalasta
- Tonttikadut ja maaseututiet aurataan aina viimeisenä Lappeenrannassa
- Suomileffat suosittuja Lappeenrannassa - ooppera ja baletti uutta valkokankaalla
- Kymmenet vapaaehtoiset innostuivat vaalityöstä
- Alibi ja Seiska revitään käsistä Imatran kampaamoissa - Aku kelpaa kaikille
Uusimmat blogit ja kolumnit



Lähetä uutiskuva
Myy kuvasi meille. Lataa ilmainen Scoopshot-kamerasovellus tai lähetä kuva multimediaviestinä. Katso täältä tarkemmat ohjeet.



