Kansanedustaja Kopra rikollisista turvapaikanhakijoista: Leima takapuoleen ja ulos maasta

Jukka Kopra.

Lappeenrantalaisen kansanedustajan Jukka Kopran (kok.) mielestä rikoksen tehnyt turvapaikanhakija pitää poistaa Suomesta heti, kun käräjäoikeus on antanut tuomion.

– Kun on tällaisia mulkkuja, se on punainen leima takapuoleen ja ulos maasta niin nopeasti kuin mahdollista. En keksi mitään syytä, miksi rikoksiin syyllistyneitä pitää suvaita.

Kopra edustaa kokoomuksen konservatiivisiipeä. Hän kertoo häpeävänsä, että osa hänen puoluetovereistaan on hurahtanut monikulttuurisuuteen.

– Meillä kokoomuksessa on myös vastakkaisia näkemyksiä. Jotkut ovat nielleet monikulttuurisuusideologian madon koukkuineen päivineen. Ihan hävettää tunnustaa, että näin on.”

Written by:

Janne Koivisto

Ota yhteyttä

Lisää aiheesta

Turvapaikanhakijat käyvät tarkastuksissa yksityisellä Terveystalolla – Tämä on syynäTelttaleirejä itärajan läheisyyteen? - Perussuomalaiset varautuisivat turvapaikanhakijoiden tuloonTurvapaikanhakijoiden majoittaminen tulee ratkaistavaksi – Asunnottomien asunnon saanti voi pitkittyä
Autoihinvaraosat.fi