Piilota X Palauta

Näillä eväillä pärjäät tunturissa - yksinkertainen ruoka on samoilijan suosikki

Ruoka Kommentoi

Kokenut tunturissa samoaja Maria Haakana uskoo, että ihminen on onnellisimmillaan luonnossa. Nainen tunnustaa, että hänen kaipuunsa avotunturiin on loputon.

– Ylä-Lappi on lähinnä sydäntäni. Vätsärin kivikoissa ja avarissa metsissä on jotain hyvin hienoa.

Vaellusmatkat ovat kehittäneet mielikuvitusta ja taitoa retkieväiden pakkaamiseen. Monipuolinen, vaihteleva ja maukas ruoka tuovat Haakanan mukaan oman nautintonsa vaelluksen juhlaan.

– Mukana pitää olla niin nopeita hiilihydraatteja kuin myös öljyjä ja proteiineja.

 

Isän mukaan antama omenahillo muuttui rinkassa siideriksi.”

Ideansa hän kerää muun muassa ruokalehdistä ja keittiökirjoista, joita hän lukee mielellään.

 

Näin kuivatat itse jauhelihan

Jauhelihaa voit kuivata tavallisessa uunissa. Kiertoilmauuni kuivattaa jauhelihan nopeammin ja kuivuri vieläkin nopeammin. Koska rasva härskiintyy helposti, kuivata mahdollisimman vähärasvaista jauhelihaa. Jos käytät rasvaisempaa jauhelihaa, kuivaa se vasta vähän ennen lähtöä vaellukselle.

Tiristä rasva pois jauhelihasta paistinpannulla miedolla lämmöllä. Levitä jauheliha talouspaperin päälle uunipellille, laita uuni noin 50 asteen lämpöön ja kiilaa luukku hieman auki. Kuivaa, kunnes jauhelihamuruset ovat rapsakoita eli noin 10—12 tuntia.

Lähde: Soopa ry

Mitä vegaanille evääksi? Tässä vinkit

kuivatut pikapastat ja nuudelit

kuivatut sienet, kasvikset

ja hedelmät

quinoa, linssit ja soijarouhe

pikapuurohiutaleet

näkkileipä

patukat

pähkinät

suklaa

– Kun näen hyvän reseptin, mietin miten saman idean voisi toteuttaa retkiruokana. Yksinkertainen, maukas ja omatekemä retkiruoka on parasta.

Haakana sanoo lukeneensa ruotsalaisesta ruokalehdestä Åren suklaatehtaan Fjällenergin Tunturienergiasta.

– Mietin reseptiä ja kokeillen löytyi erityisen herkullinen ja terveellinen oma tunturienergiaherkkuni.

Kokenutkaan retkeilijä ei voi välttyä kömmähdyksiltä. Viime syksynä Haakana otti ruskaretkelle mukaansa isänsä valmistamaa omenahilloa aamupuuron piristämiseksi.

– Päättelin, että vähään sokeriin tehty hillo säilyisi ruskaretken jääkaappiolosuhteissa. Sää olikin hyvin lämmin jopa öisin ja avatessani reppuani huomasin, että astia oli räjähtämispisteessä. Harmi kyllä en saanut kuksaa alleni, kun raotin korkkia. Purkista purskahti erittäin hyväntuoksuista omenasiideriä. Sormeni kyllä nuolin huolellisesti.

Mielessä on myös unohtumattomia hetkiä eväiden parissa.

Eräällä vaelluksella retkeilijät eivät malttaneet tulla ajoissa pois erämaasta.

Ilma oli kylmä ja ruokaa meni yllättävän paljon.

– Jaoimme kesäkuisen aamuyön auringossa Lemmenjoen tuntureilla viimeiset keksinmurumme toisillemme.

 

Oma suosikki? Ystävän kuivaamat musta-torvisienet.

Haakana tunnustaa, että ystävän kuivaamista mustatorvisienistä tehdyt ruuat avarassa tunturimaisemassa tipauttavat ilon ja liikutuksen kyyneleen yksinvaeltajan poskelle.

 

– Myös valkosipulivoissa paistetut aamiaissämpylät, vasta idätetyt mungpavut, itse poimitut hillat Inarijärven pienessä saaressa ja neljännen hiihtovaellusviikon jälkeen itse pyydetty ja graavattu taimen – ovat huippuhetkiä kaikki.

Haakana kehottaa kaikkia mukaan tekemään Outaa eli nettijulkaisua vaeltajilta vaeltajille.

Haakanan tunturienergia-herkku ja muita vinkkejä vaeltajalle löydät osoitteesta www.outa.fi/joomla15/index.php?option=com_content&view=article&id=437

Huomaavainen retkeilijä huolehtii jätteistään

Pakkaa retkimuonasi kestäviin ja pestäviin uudelleen käytettäviin rasioihin ja pusseihin.

Tuo jätteesi pois maastosta kierrätykseen lajittelu- eli ekopisteeseen tai yhteiskunnan ylläpitämiin jätepisteisiin.

Vain ruoantähteet ja muut biojätteet saat jättää taukopaikan kompostikäymälään tai kompostoriin.

Jos olet päivän vaelluksella, kuori hedelmät ja kananmunat jo ennen retkelle lähtöä. Näin vähennät retkellä syntyvää jätettä.

Älä laita biojätteitä sekajäteastiaan, vaikka sellainen olisi taukopaikalla, koska ne alkavat helposti haista. Kaatopaikalle siirrettyään niistä hapettomassa tilassa syntyy metaania, joka on 25 kertaa vahvempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Palavan jätteen, kuten puhtaan paperin tai pahvin, voit polttaa tulentekopaikalla tai autiotuvan tai kodan tulisijassa.

Muita jätteitä – kuten alumiinifoliota sisältäviä pakkauksia tai muovia – ei saa polttaa nuotiossa, koska niistä voi muodostua hajoamatonta jätettä ja myrkyllisiä kaasuja.

Muista myös, että metsäpalovaroituksen aikana saa polttaa roskia vain autiotuvan tulisijassa tai muissa hormillisissa tulisijoissa, mutta ei tulentekopaikoilla.

Älä jätä poltettavaa jätettä muiden hoidettavaksi esimerkiksi polttopuuvajoihin.

Älä koskaan laita ongelmajätettä, kuten kännykän akkua sekajäteastiaan, vaan vie se ongelmajätekeräykseen.

Siivoa aina omat ja tarvittaessa myös muiden jätteet.

Lähde: luontoon.fi

Käyttäjän Heli Koivuniemi kuva
Heli Koivuniemi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.