Vaatealan pienyrittäjä ei kilpailua pelkää

Vaateyritys Vivian & Viktorin omistajan Riitta Jaala-Salopinon mukaan ihmiset ovat nykyään ostovalinnoissaan laatutietoisia ja merkkiuskollisia.

Lappeenrantalaisen vaateliike Vivianin perustaja ja yrittäjä Riitta Jaala-Salopino on laajentanut liiketoimintaansa myös miesten neuleisiin ja paitoihin. Liike tunnetaan tätä nykyä nimellä Vivian & Viktor.

– Halusin laittaa pystyyn isomman liikkeen, enkä halunnut jäädä eläkkeelle, Jaala-Salopino kertoo.

– Lappeenrannasta puuttui paitakauppa miehille. Myös naiset ostavat aika paljon vaatteita miehilleen.

Ihmiset ovat nykyään laatutietoisia ja merkkiuskollisia.”
Lappeenrantalaiset miehet ovat Jaala-Salopinon mukaan pukeutujina melko rohkeita.

– Nuoremmat miehet etenkin ostavat innokkaasti. Vaatteissa pitää olla aina jokin tietty juttu. Miehille menee usein sporttisia vaatteita, ja asiakkaina on paljon golffareita ja veneilijöitä.

Kesämuodista Jaalan-Salopinon silmiin on osunut etenkin kirkkaat värit ja naisellisuus.

– Tänä kesänä on paljon mekkoja ja hameita sekä värejä, punaisia ja keltaisia housuja.

Aiemmin keittiökalustekauppiaanakin toiminut Jaala-Salopino haaveili omasta vaatekaupasta pitkään. Lahdesta Lappeenrantaan muutettuaan hän päätti perustaa Vivianin 12 vuotta sitten. Millaista on tänä päivänä olla vaatealan yrittäjä Etelä-Karjalassa?

– Erittäin mielenkiintoista. Uusia yrityksiä tulee kuin sieniä sateella. Kilpailu vaateyritysten kesken on todella kovaa. Monet myös kuvittelevat, että naapurituristeille voi myydä ihan mitä vaan. Se ei kuitenkaan mene niin.

Lappeenrantalaisen vaateliike PG-Fashionin omistajan Ritva Vaintolan mukaan yrittäjä ei säikähdä vaateyritysten lisääntymistä Etelä-Karjalassa.

– Pienyrittäjä on aina pienyrittäjä, en usko että pienyrittäjä kilpailua pelkää.

Hyvä laatu on helpompi myydä.”
Vivian ja Jaala-Salopino itse ovat säilyttäneet tyylinsä jo 12 vuoden ajan.

– Monet kyselevät tuleeko meillekin nyt sitä lurexia, kun sitä on kaikkialla. No, ei ole tulossa, hän naurahtaa.

– Tämän päivän taloustilanne vaikuttaa siihen, etteivät asiakkaat mene pää pilvissä, vaan säästäen. Hyvä tavara ja hyvä laatu on aina helpompi myydä. Ihmiset ovat nykyään laatutietoisia ja merkkiuskollisia.

PG-Fashionin Vaintola itse on oman polkunsa kulkija ja jättäisi mielellään sanan ”muoti” pois käytöstä.

– Muoti ei ole minulle tärkeää. Myös asiakkaitteni tyylit vaihtelevat laidasta laitaan, hekin ovat omien polkujensa kulkijoita.

Myös Jaala-Salopinon mukaan muoti on nykyään monimuotoista.

– Tänä päivänä tärkeintä ja muodikkainta on se, että viihtyy omassa lookissaan.

Written by:

Toimitus

Ota yhteyttä