Kohtaamisia naisvoimin
03.03.2010 14:25
Reea Heiskanen
Elokuva
Saara Cantellin käsikirjoittama ja ohjaama Kohtaamisia kertoo odottamattomista ja joskus koomisistakin kohtaamisista. Elokuva on mukaansatempaava draama höystettynä sopivilla ripauksilla humoristisia elementtejä. Tarina avaa realistisen näkymän tämän päivän naisen elämään eri ikäluokissa.
Kohtaamisia kestää 1h 26min, kerrankin elokuva jossa lopputekstien alkaessa olisin toivonut elokuvan vielä jatkuvan. Elokuva ei suoraan anna vastauksia, kuinka päähenkilöille lopulta käy. Henkilöhahmoihin on helppo samaistua.
Kertomus valinnoista
Päähenkilöinä on seitsemän eri-ikäistä naista. He kaikki ovat ratkaisevan valinnan edessä elämässään. Yhden elämää varjostaa salaisuus. Toinen kohtaa menneisyytensä parkkipaikalla. Jotkut rakentavat parempaa elämää kaukana kotoa. Päihteet ovat suistaneet elämän radaltaan. Jokainen heistä saa mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa.
Rooleissa nähdään muun muassa Anneli Sauli, Leena Uotila, Jenni Banerjee sekä Sampo Sarkola.
Palkittu Lyypekissä
Kohtaamisia on palkittu Lyypekin filmifestivaaleilla sekä Baltic Film Prizellä parhaan pitkän elokuvan palkinnolla.
Elokuvan ensi-ilta on 5.3.2010.
